Annetaan liikuntakärpäsen puraista jo lapsena!

Liikuntaseura Pori tarjoaa lapsille valtavan määrän erilaisia liikuntatunteja. Lapsi voi harrastaa yhdessä koko perheen kanssa perheliikunnassa, harrasteryhmässä tai jonkin lajin parissa tulevaisuuden kilpailuihin pienestä asti tähdäten.

Jokaisessa lasten ja nuorten ryhmässä edetään askel kerrallaan, ja halutessaan lapsi pääsee ryhmän kanssa lapsi näyttämään taitonsa Voimisteluliiton Stara-tapahtumassa ja seuran kevätnäytöksessä.

Jokaisen liikkujan oma polku on tärkeä, kulkee se sitten harrastevoimisteluun, kilpavoimisteluun tai vaikkapa tanssiin. Liikunnan kautta lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus saada elinikäinen kiintymys liikuntaan sekä innostusta erilaisista liikunnan suurtapahtumista.

Tutustu lastenryhmiin ja lähde mukaan liikkumaan. Hyvässä seurassa on ilo liikkua!

 

Liikunnasta iloa ja tavoitteita

Liikettä ja energiaa, toisenlainen maailma koulun ja arjen rinnalla. Mahdollisuus heittäytyä musiikin mukaan, vauhdin ja rytmin vietäväksi. Tilaisuus kuulua johonkin ja löytää liikkumisesta jotain aivan omaa.

Voimistelulajit, cheerleading ja tanssi ovat monipuolisia liikuntamuotoja, jotka sopivat kaikenlaisille harrastajille. Kuuntelemme uusia tuulia, jotta pääsisit tutustumaan kaikista uusimpiin lajeihin. Rohkeasti kokeilemalla voit löytää oman lajisi ja sen myötä ystäviä ja ryhmähenkeä, hyvää fiilistä onnistuneiden harjoitusten jälkeen, kunnon kohotusta, pieniä tai suuria tavoitteita.

Liikuntaseura Pori liikuttaa satoja 7-18 vuotiaita cheerleadingin, TeamGymin, joukkuevoimistelun, tanssin, parkourin tunneilla. Osa ryhmistä liikkuu tavoitteellista suunnaten valtakunnallisiin kilpailuihin, osa ryhmistä esiintyy tapahtumissa ryhmän niin toivoessa.

Galleria