Yleinen

epäasiallinen käytös

Mikäli koet voimistelussa epäasiallista käytöstä tai häirintää, toimi näin:

  • Yritä ilmoittaa selkeästi epäasiallisesti käyttäytyvälle henkilölle, ettet hyväksy hänen toimintaansa ja vaadi sen lopettamista. Puuttuminen epäasiallisesti käyttäytyvän henkilön toimintaan ei aina ole mahdollista esimerkiksi valta-aseman tai teon kohteeksi joutuneen järkyttymisen tai pelkotilan johdosta. On tärkeää, että tieto epäasiallisesta käytöksestä tulee epäasiallisesti kohtelevan henkilön tietoon. Mikäli et koe pystyväsi ilmoittamaan suoraan tälle henkilölle asiasta, kerro jollekin turvalliselle aikuiselle epäasiallisesta käytöksestä, jotta asiaan voidaan puuttua.
  • Yritä muistaa tapahtuma-aika ja -paikka sekä se, mitä tapahtui ja keitä oli läsnä. Tarvittaessa kirjaa ne ylös.
  • Ota yhteys seuran johtoon (toiminnanjohtaja tai puheenjohtaja)
  • Mikäli tilanne ei raukea: ota yhteys Voimisteluliiton toimihenkilöihin (esimerkiksi lajipäällikkö, voimistelutoimen johtaja tai pääsihteeri) ja tarvittaessa poliisiin.
  • Voit myös ottaa nimettömästi yhteyttä Väestöliiton Et ole yksin – palveluun, ja jutella luottamuksellisesti turvallisen aikuisen kanssa.